Omppupuseron viimeinenkin hiha on ollu varmaan viikon valmiina, mutten ole jaksanut kiinnittää sitä. Eilen iski sitten illalla innostus hetken mielijohteesta. Samaan syssyyn päätin sitten tehdä kauluksenkin, jonka muotoa olen jahkannut jo pitemmän aikaa. Nyt mulla ei tietenkään ole tässä sitä lehteä josta alkuperäinen malli on, mutta SK viimetalvelta kuitenkin. Ohjeessa pusero on tehty viininpunaisesta langasta, jos joku haluaa paikallistaa sen... Kaulus oli suunniteltu niin avaraksi, että se olisi putoillut olkapäiltä vähän väliä. Myös pelkkä vihreä väri alkoi hiukan ärsyttää, siispä piti keksiä jotain, mikä tekisi puserosta ei-niin-vihreän. Ja tässä sitten tulos, kuvakulma varsin outo, mutta itsensä kuvaaminen ei ole helpottunut sitten viimekerran :)

282918.jpg

 Tässä tasokuvattuna, niin tulee idea paremmin esille. Vetoketju on tollain toispuoleisesti sijoitettu ja helmaresori levenee keskellepäin, tai siis siihen vetoketjun kohtaan.

282940.jpg

Kaulusta tukemaan ja lisäväriä tuomaan kirjoin tällaisen kukkaköynnöksen tapaisen. Kaulus on kaksinkertainen ja arvelin, että jos ei mikään pidä kappaleita keskeltä yhdessä, se alkaa lörpöttää ikävästi. Melkein koko päivä meni kaikkiin vetoketjun laittoihin ja suojakaitaleisiin ja muihin. Mutta kannatti :) Kaikki kuvat on erivärisiä, mutta oikee väri on ehkä noiden kirkkaiden kuvien väliltä.

282920.jpg

Ensi viikolla alkaa taas tentit. Onneksi ei montaa ole. Ehtii tehdä muutakin. Aloitin siskolle huivia ja taisinpa valita turhan hankalan mallineuleen. Ei se ole vaikea, mutta kun joka toinen kerros pitää neuloa yhden silmukan ja parin langankierron välein 3 oikein yhteen takareunoistaan, niín se ei oo enää kivaa... Onneksi huivi sentään kapenee. Ajattelin tehdä siihen keskelle pitsiruusun, mutten ole keksinyt vielä millaisen pohjan ruusulle laittaisin... Jos huivi on kolmio, pitäisikö keskellä olla ovaalin, ympyrän, neliön, suorakaiteen tai kolmion muotoinen alue, jonka keskellä ruusu olisi. Ja meneekö huivi sitten turhan sekavaksi. Pohja on siis sellaista verkkoneuletta. Toinen vaihtoehto olisi virkata tai kirjoa valmiiseen huiviin jonkinlaisia koristeita. Esimerkiksi niitä samoja ruusuja.

Huomenna olisi tarkoitus mennä käymään Jyväskylässä Joulumessuilla. Olisipa kiva jos siellä sattuisi olemaan joku käsityöpaikkakin esittelyssä ja vielä myisi hahtuvaa, niin ei tarvitsisi ihmetellä niiden tilausten kanssa...