Eipä ole pariin viikkoon tarvinnut miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Huomenna taitaa olla eka päivä pitkään aikaan, kun ei tarvi mennä mihinkään ja saa olla kotona. Kaikki viikonloputkin on menneet joko reissussa tai muuten touhutessa. Eikä yhtään auta asiaa, että töihinkin olisi mentävä. Alkaisi pikkuhiljaa olla lomalle tarvetta.

Hoitopaikka jäi perjantaina lomalle ja torstaina kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa paineli tämä äiti Tiimariin etsimään jotain, mistä saisi hoitotädille pientä muistamista. Löytyihän sieltä. Kangasvärejä ja sopiva pitkä pöytäliina, josta leikkaamalla sai tabletin kokoisia kankaanpaloja. Kotona etsittiin sitten kalvoa ja vaahtomuovia. Perjantaiaamuna hoitopaikkaan matkasivat sitten neljä kappaletta mansikkatabletteja.

736169.jpg

Tekisi mieli hakea pari pitkää liinaa lisää ja tehdä äidille ja parille muulle pöytäliinat niistä samalla painatuksella. Pojan mielestä oli kiva osallistua hommaan myös :)

Tänään pääsin kokeilemaan lankojen kasvivärjäystä ensimmäistä kertaa. Vaikutti mielenkiintoiselle ja hieman arvaamattomalle. Vaikka liemi on "hyvän"väristä, voi olla ettei se tartukaan lankaan kunnolla. Lieminä oli pääasiassa koivunlehdistä keitettyä lientä ja toisena nokkosesta. Puretusaineena alunaa.

736180.jpg

Ylimmät langat on värjätty pelkällä koivulla ja alin hieman vihertävä ensin hetken aikaa nokkosliemessä ja lopulta sekin koivuliemessä. Värit ovat kohtuullisen oikeat kuvassa. Värjäyslankana valkoinen wool. Näistä olisi nyt sitten tarkoitus tehdä eräälle vauvalle jotain. Ajattelin hieman neulemekkoa, mutten löytänyt vielä kivoja ohjeita. Minulla on mielikuva, että olisin jossain lehdessä nähnyt nirkkohelmaisen mekon, mutten millään muista missä. Novitan ohjeista ei ainakaan löytynyt. Ehkä se oli SK:ssä. Selailin tässä samalla blogeja, joissa on neulemekoista mainintaa ja tässä Neuleaddiktin postauksessa vasemmassa kuvassa olisi sentapainen, jota hain.

Viikko sitten vierailin Kuopion Eurokankaassa ja tuomisina oli farkkukangas housuihin, josta riittänee myös hameeseen, vakosamettihamekangas ja puserotrikoita kaksi. Meinasin tehdö itselle tuosta oranssikeltaisestakin, mutta taidankin tehdä pojalle. Nyt kun saisi vaan pari päivää vapaata, niin kerkiäisi jotain ommellakin... Entisiäkin nimittäin olisi.

736244.jpg

Tarkoitus oli vastata tässä myös Susan jättämään meemihaasteeseen, mutta se jää nyt kuitenkin toiseen kertaan.