Olipahan asiaa. Pää on melkein vieläkin sekaisin kaikista uusista jutuista. Huomenna olisi kai tarkoitus pohtia opparin sisältöä hieman tarkemmin.

Tänään kävin myös monen kuukauden sairastamisen jälkeen ensimmäistä kertaa kuntosalilla ja juoksentelemassa. Lopulta väsytti niin paljon, etten edes poikaa jaksanut nostaa... Jospa se tästä taas alkaisi pikkuhiljaa. Sain joululahjaksi sykemittarin enkä ole edes sitä saanut kokeiltua kuin pari kertaa.

Salainen ystäväni on muistanut minua jo kahdella kortilla. Ensimmäinen tuli jo toissa viikolla, toinen tänään. Siinä oli ohje Runebergin torttuihin ja vihjeitä postissa olevasta paketista :) Sähköpostiakin olen saanut.

Pojalle olen tehnyt hamsteripuseroa, jossa on junia. Puuttuu toinen hiha, reunukset ja viimeistelyt. Teen osan junista ja yksityiskohdista silmukoita jäljittelemällä.

Itselleni lähes valmiina on palmikkohelmainen liivi, siitäkin puuttuvat reunukset pääntieltä ja hihansuista, sekä lankojen päättely. Taidan kuitenkin jättää näiden kuvaamisen toiseen päivään, nyt väsyttää niin, että taidan kohta lähteä nukkumaan.

Sipi oli saanut arvontapalkintonsa, ja aikoi laittaa kuvan blogiinsa, minulla ei taaskaan ole kuvaa siitä...