joten näyttää päivitystä, siispä päivitän hiukan muutenkin. Salaiset sukat vein päivällä postiin ja lienevät perillä alkuviikosta. Lisää niistä sitten.

Florica-pusero on hiukan edennyt, muttei kyllä sanottavasti. Toista hihaa olen aloitellut. Koko ajan mielessä pyörii uusia suunnitelmia muiden lankojen varalle. Tekisi mieli tehdä välillä jotain hiukan nopeampaa. Olenkin harkinnut, että tekisin puseroon tulevan sileän vartalo-osan koneella.

Kirjoneuletakista ja ompputakista jääneistä langoista olen suunnitellut pojalle takkia, mutten ole aivan varma, riittääkö lanka. Täytyisi punnita langat ja syksyllä samasta langasta tehty pusero... Suunnittelin ruutukuviota, mutta kirjoneuleeseen kuluu varmaan lankaa enemmän kuin vastaavaan raidalliseen. Kaikki lanka pitäisi saada käytettyä, että riittäisi.

Käyty myös Lindexin alennusmyynnissä. Mukaan tarttui, yllätys yllästys, ruskeat housut ja vaaleanpunainen pusero... Ei kovin yksipuolinen värimaailma minulla nykyään. Ruskea on minusta kaunis väri, ei kylläkään kaikki sävyt, mutta ne oikeat!  

Onko kukaan käyttänyt syksyllä myytyä Novitan Rustika lankaa neuletakkiin? Siis sitä aika paksua ja sellaista kierretyn näköistä, miten sitä nyt kuvailisi. Haluaisin tehdä siitä sellaisen pitkän takin, mutten ole varma riittääkö varastoissa oleva kilo siihen. Paljonkohan puikkokoon muuttaminen vaikuttaa langan kulutukseen... Ehkä pitää vain ensin tehdä hihat ja sitten aloittaa takin teko ylhäältä, niin helmasta tulee sitten niin pitkä kuin tulee.